Well yes, I did (and still do) have a Finnish writing blog (mainly for making a fuss about NaNoWriMo and Script Frenzy), but then Miccoh suggested I should have an English blog (for having international fans, rolling my eyes here). The real reason for me being here, however, is the much nicer layout (the Finnish blog, too many boxes). And now I’ll get some practice for my English, though I’ll probably post also in Finnish – can’t think in a foreign language after writing 2,000 words per day and going to school.
Anyway, this year I’ll take part in my second NaNo, and as you can see in my sidebar in the future (I hope so!), I won the first one (i.e. wrote 50,000 words of fiction in 30 days), which was great – I started with no intentions to even try to reach the goal, but in the early days I began to think I was seriously in it. I’m also a Screnzy ‘07 (World Premiere!) winner, but I’ll talk about that later.
Hamnet, my NaNovel ‘06 was kind of a… fantasy/adventure thing, though pretty humoristic (or so I think). It’s not trying to be ’serious’ fantasy or anything, but it owes a lot to Terry Pratchett. Writing it was fun. November 1. we had a snow storm, so our bus was half an hour late and I almost missed a Swedish word test. Damn for that. I started on lunch break, since I had fallen asleep and couldn’t start writing at midnight. I rewarded myself with chocolate and crossed the finish line Nov 24. And if you want to see what I wrote, click the ‘more’ button [it's in Finnish, and it's not the first thing I'll be translating. Sorry :) ]
Reikämaailma on omituinen paikka. Nimi aivan selkeästi antaa ymmärtää, että se olisi maailma, jossa on reikä. Ja niinhän se saattaa ollakin, oletetaan, että mantereen keskellä olisi suuri reikä. Kukaan ei tiedä minne se johtaa, tai ainakaan he eivät ole palanneet siitä meille kertomaan. Siis mikäli koko reikää on olemassakaan, epäileviä tuomaita löytyy niin Reikämaailmasta kuin muualtakin.
Itse asiassa ympäri mannerta on tienviittoja, jotka osoittavat suuntaa, josta Reiän löytää. Mutta niiden suunnat eivät leikkaa juuri missään, eikä muutamassa leikkauskohdassa mitään reikää ole. Reikä vetää aika ajoin turisteja reikämaailmaan, joten monet yritteliäät maajussit ovat kaivelleet omia reikiään ja sijoittelevat tienviittojaan osoittelemaan omaa reikäänsä kohden. Sitten he keräävät pääsymaksua portillaan, ja lankaan menneet turistit huomaavat paljon puhutun Reiän vain pikkuiseksi perunakuopaksi. Pettyneinä he lähtevät pois, eivätkä välitä enää tutustua Reikämaailman muihin, hurmaavan ihmeellisiin nähtävyyksiin. (Tosin kukaan ei tiedä mitä ne ovat, sillä turistiesitteissä mainitaan kyllä ylimalkaisesti niiden olemassaolo, mutta koska kaikki haluavat ensimmäiseksi nähdä Reiän, he eivät enää jää ihastelemaan näitä muita nähtävyyksiä.)
Tämä tarina ei kuitenkaan (toivottavasti) kerro pelkästään tuosta Reiästä. Tämä kertoo myös reikämaailmalaisista ihmisistä. Nämä ihmiset ovat varsin outoa sakkia (ja täytyy tietysti muistaa, että oletetaan Reikämaailmassa olevan muitakin olentoja kuin ihmisiä. Viralliset kirjat eivät näistä kuitenkaan puhu, ja jos sellaisena menee esiintymään kadulle, on hyvä mahdollisuus saada sakkoja.) Ainakin osan tuosta outoudesta aiheuttaa se, että ihmisillä virtaa suonissaan taikuutta. Useimmilla tämä taikuus ei esiinny kovin vahvana, korkeintaan nämä ihmiset saattavat saada helposti pilaantuvat ruoat muuttumaan vihreiksi vähän nopeammin. Mutta aina silloin tällöin joillakin sattuu olemaan koko perhe täynnä vahvempia taikojia, ja silloin jälkeläisestäkin yleensä tulee velho. Näitä velhoja koulutetaan Reikämaailman omituisessa Wanhassa Welhokoulussa, joka jostain syystä sijaitsee lähellä mahdollisimman montaa maatilaa. Viljelijät eivät juurikaan ole innoissaan uuden welhovuosikurssin valmistumisesta, sillä kaalinkasvatuskausi on juuri parhaimmillaan loppukokeiden aikaan. Ja aina silloin velhokoulusta päin lennähtää muutama valopallo, jotka pian pellolle ehdittyään räjähtävät. Tämän nähdessään kaalit sanovat ”Voi sun”, vetävät syvään henkeä ja kuolevat. Ja joka vuosi viljelijät istuttavat kaalinsa uudelleen, ajatellen: ”Jos tapahtuisi ihme, ja niin ei sittenkään kävisi tänä vuonna.” Ja tähän mennessä ihme on ollut lounaalla aina kun sen olisi pitänyt tapahtua, ja niin on käynyt joka vuosi koulun perustamisesta lähtien (mikä tekee ainakin kolmesataa kuusikymmentä melko kaalitonta vuotta). Velhot tietysti väittävät, ettei se ole heidän syynsä ja eihän maanviljelijöiden ole mikään pakko ollut peltojaan laittaa koulun lähelle. (Tietysti pellot olivat siellä ensin.)
